Ennen auktoriteeteilla oli automaattisesti annettu valta-asema yhteisöissä. Johtajan paikka oli vakava ja yksinäinen. Tänään johtaja valitsee itse johtamistapansa. Ulkopuolelta tulevia odotuksia ja vaatimuksia johtajuudelle on paljon. Mitä me johtajana valitsemme, ryhdymmekö täyttämään ulkopuoleltamme tulevia odotuksia, tunnistammeko johtajina mistä omat tarpeemme johtajuudellemme kumpuavat ja uskallammeko luoda omaan persoonaamme istuvan, yhteisöä kunnioittavan johtamistavan ja johtaja-identite...
Nov 03, 2023•56 min•Ep 84•Transcript available on Metacast Podcast-jaksossamme Ihminen tavattavissa -terapeuttimme ITT® Essi Sivula ja Tommy Hellsten -instituutin opiskelijamme Kaisa Kaihola keskustelevat siitä, mikä johti heidät psykologisen kasvun tielle ja miksi he valitsivat kasvuohjelmamme. Kutsu kasvaa sisäisesti syntyy usein jonkun pysäyttävän kokemuksen kautta. Kun uupuu, kun ei enää jaksa auttaa itseään autettuaan liian paljon muita, kun oma arvottomuus käy sietämättömäksi, kun ulkopuolisuuden ja ”vääränlaisuuden” tunne vie yksinäisyyteen ja ah...
Oct 20, 2023•51 min•Ep 83•Transcript available on Metacast Naisella voi olla monta roolia vanhempana. Podcastissa keskustelevat Reeta Ahola ja Pauliina Flang ovat molemmat uusperhevanhempia, molemmilla omat ainutlaatuiset kokemukset perheistään ja rooleistaan. Reetan ja Pauliinan keskustelu on rikas niin roolien kuin tunteidenkin kirjossa. Bonusäitiyden tai äitipuolen rooli voi herättää itse viritettyjä ajatuksia omasta roolista yhtä lailla kuin uskomuksista tai ulkopuolisten ajattelemattomistakin kommentoinneista. Onko äitipuoli vain puoliksi kelvollin...
Oct 06, 2023•55 min•Ep 82•Transcript available on Metacast Mathiaksen ja Pauliinan puhe seksistä jatkuu. Seksuaalisuus on osa persoonaa ei pelkkä akti. Siksi seksistä on tärkeä puhua. Ja jotta seksistä voi puhua, on oltava sanoja kuinka puhua seksistä. Puheeseen tai puhumattomuuteen seksistä sisältyy paljon tulkintaa. Ennalta määriteltyjä rooleja on tarjolla sukupuolesta riippumatta. Oma seksuaalisuus on osa itsetuntemusta. On tärkeä tuntea oma seksuaalinen persoona ja osata kertoa, sanoittaa sitä myös kumppanille. Jos itsetuntemus ei ylety seksuaalisuu...
Sep 29, 2023•53 min•Ep 81•Transcript available on Metacast Terapiakoulutusopiskelijamme Nanna Lehtiniemi ja Ilari Laine keskustelevat mahdollisuuksista löytää itsensä, oma elämänhalu, -liekki ja intohimo toteuttaa itseään. He pohtivat myös sitä mihin tuo halu joskus katoaa, miksi liekki voi hiipua tai sammua ja kuinka intohimo tuntuu toisinaan tukehtuvan? Nanna ja Ilari valottavat keskustelussaan, kuinka voimme kehittää ja ylläpitää omaa voimaamme ja voimavarojamme. Entä kykenemmekö tähän kaikkeen yksin vai tarvitsemmeko toistemme tukea nähdäksemme oman...
Sep 15, 2023•50 min•Ep 80•Transcript available on Metacast 3 vuotta sitten Johanna ja Sini aloittivat koulutuksessamme oman ja yhteisen matkansa psykologisen kasvun ja eheytymisen tiellä. Mitä kaikkea se tarkoittaakaan, että on totta, että on yhteydessä omaan sisimpäänsä? Johanna ja Sini kuvaavat upeasti keskustelussaan millä tavalla ja mistä syistä alamme hyvin varhaisessa vaiheessa rakentaa suojaa oman aidoimman itsemme, sisimpämme suojaksi. Rakennamme itsemme omien ja ulkoisten toiveiden mukaiseksi niin, että voimme lopulta kadottaa yhteyden siihen k...
Sep 01, 2023•41 min•Ep 79•Transcript available on Metacast Irtipäästäminen on sana, joka kaikuu usein teksteissä, jotka käsittelevät psykologista tai henkistä kasvua. Koulutusjohtajamme Mathias Hellsten ja Tommy Hellsten -instituutin opiskelijamme Marjut Räty keskustelevat siitä, mitä se käytännössä tarkoittaa. Marjutin luottamus elämään on syntynyt suurten, hallitsemattomien, henkistä ja fyysistä terveyttä koettelevien tapahtumien kautta. Tapahtumien, joiden kontrolloiminen on ollut täysin mahdotonta. Silloin ainoa mahdollisuus on ollut luottaa, että i...
Aug 18, 2023•52 min•Ep 78•Transcript available on Metacast Onko riitely parisuhteessa merkki suhteen huonoudesta vai voiko riitely olla rakentavaa ja siten hyväksi suhteelle? Saako vanhoihin riitoihin palata? Oletko mieluummin oikeassa vai onnellinen? Pitääkö jokaisesta pikkuasiasta riidellä vai kannattaako mieluummin valita riitansa? Voisivatko riidat olla rakentavampia jos niille olisi laadittu säännöt, joiden mukaan riidellään? Miten pitää säännöistä kiinni ison tunnekuohun vallassa? Entä miten erilaiset kiintymyssuhdetyylit vaikuttavat tapoihin riid...
Aug 04, 2023•1 hr 1 min•Ep 77•Transcript available on Metacast Kun olemme vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa, väliimme saattaa asettua monenlaisia asioita. Ammattirooli, tunteita tai vaikkapa trauma. Ihminen tavattavissa -koulutusjohtajamme Mathias Hellsten ja Ihminen tavattavissa -terapeuttimme Sami Kangas keskustelevat podcastissamme siitä, mikä yhteydessä pätkii tai miksi sitä ei vuorovaikutuksessa tunnu olevan. Yhteydettömyydestä syntyy helposti pelkoa tai jopa hätä, jos vuorovaikutuksessa ei tule nähdyksi tai kuulluksi. Ja voi vain kuvitella mitä...
Jul 21, 2023•56 min•Ep 76•Transcript available on Metacast Mitä sitten, kun kahden rakastuneen aikuisen suhteeseen liittyvät myös molempien tai vain toisen puolison lapset? Miten pitää pakka kasassa ilman että kukaan aikuisista tai lapsista ei kokisi ulkopuolisuutta? Miten onnistua arjessa kaikkien toiveet huomioiden ja ylläpitää myös parisuhdetta? Ja ennenkaikkea, miten säilyttää aikuisuus itsessään hyvin vaihtelevassa tunneilmastossa? Kasvuohjelmamme opiskelija Reeta Ahola ja terapiakoulutusopiskelijamme Ilari Laine keskustelevat podcastissamme kokemu...
Jul 07, 2023•1 hr 9 min•Ep 75•Transcript available on Metacast Koulutusjohtajamme Mathias Hellsten ja terapiakoulutuksessamme opintonsa aloittava Kaisa Kimari keskustelevat tässä podcastissamme tietoisuudesta ja tiedostamattomuudesta. Ilman kokemusta tietoisuudesta ja kosketusta omaan itseensä on vaikea edes ymmärtää olevansa ja elävänsä suoritusten maailmassa. Maailmassa, jota värittää tiedostamattamme aiemmat kokemuksemme vuorovaikutuksestamme. Kaisa ja Mathias keskustelevat hyvin olennaisesta teemasta tietoisuuden suhteen: mitä sijoitamme toisiimme ilman...
Jun 23, 2023•54 min•Ep 74•Transcript available on Metacast Terapeuttimme Ruusa ja Aku Hentilä keskustelevat podcastissamme vihan tunteesta parisuhteessa. Onko vihaa olemassa, vaikka se ei näy? Voiko kiltti ihminen olla myös vihainen tai päinvastoin? Ruusan ja Akun keskustelussa voi kuulla paljon olennaisia seikkoja vuorovaikutuksesta. Miten reagoimme ja tulkitsemme toisiamme omista tarpeistamme lähtöisin päämääränämme täyttää toisen tarpeita, joita itse asiassa emme voi tietää ellemme kysy. Miksi tyydymme luottamaan kysymättä omaan tulkintaamme? Ehkä em...
Jun 16, 2023•46 min•Ep 73•Transcript available on Metacast Oletko koskaan pohtinut mitä kaikkea edustat yhteisöissäsi? Perhe on ydinyhteisömme. Kasvuperheessämme ja aikuisena mahdollisessa omassa perheessämme meillä voi olla useita rooleja. Kuinka kasvuperheemme roolit näkyvät aikuisina omassa perheessämme, parisuhteessamme ja vanhemmuudessamme? Tuleeko kasvuperheemme roolien näkyä vai kykenemmekö rakentamaan ja edustamaan rooleissamme itseämme ja omia arvojamme aikuisina? Näistä asioista keskustelevat terapeuttimme Heidi Masalin ja Malla Hintsala. Heid...
Jun 09, 2023•41 min•Ep 72•Transcript available on Metacast Terapiakoulutuksessamme juuri aloittanut opiskelijamme Christa Porander keskustelee hyvän ystävänsä Päivi Vanhatalon kanssa kuinka vuorovaikutuksessa voi tuntea olevansa hyväksytty ja turvassa. Ystävykset keskustelevat tärkeästä asiasta: mitä turvaan ja luottamukseen sisältyy ja mistä nämä kokemukset rakentuvat. Christa Porander Ihmisyyden ihmettelijä, Ihminen tavattavissa -teapiakoulutuksen opiskelija Päivi Vanhatalo Ihmisyyden ihmettelijä, yrittäjä Tutustu lisää osoitteessa www.ihminentavattav...
May 26, 2023•37 min•Ep 71•Transcript available on Metacast Syöpä herättää lähtökohtaisesti pelkoa. Pelkoa sairastuneessa ja pelkoa sairastuneen läheisissä. Vuorovaikutus lähisuhteissa kietoutuu sairauden kaapuun. Kuinka nähdä ja kokea elämä sairauden takaa? Sairastuneena saatamme kokea sairastumisesta häpeää, tahdomme suojata pelolta läheisiämme ja alammekin kannatella muita sivuuttaen omat tarpeemme. Kuinka ilmaista tarpeitaan, pyytää apua ja tulla tarvittaessa kannatelluksi? Terapeuttimme Marjo ja hänen puolisonsa Marko ovat myös terveydenhuoltoalan k...
May 12, 2023•57 min•Ep 70•Transcript available on Metacast Ystävyyssuhteet toimii, työyhteisössäkään ei ole hankausta, mutta parisuhde sakkaa. Mitä ihmettä! Koulutusohjelmassamme Janne Halla pääsi käsittelemään itseltään pimennossa olevia rakenteita, jotka aktivoituivat parisuhteissa. Leenalla oli hänen kouluttajanaan tilaa ottaa vastaan niitä Jannen tunteita, joita hän ei ollut kokenut turvalliseksi kohdata omassa kasvuperheessään ja jotka lopulta estivät hänen liittymistään parisuhteessa. Tänä päivänä Janne voi todeta olevansa hyvä mies, vastuullinen ...
Apr 28, 2023•43 min•Ep 69•Transcript available on Metacast Ihminen tavattavissa -terapeuttimme ITT® ja ystävykset Maria Drockila ja Malla Hintsala kuvaavat kaipuuta isän syliin. Isän ja tyttären yhteys on ainutlaatuista, herkkää ja vaikuttaa valtavalla voimalla koko elämään ja elämän merkitäviin osa-alueisiin. Malla ja Maria kuvaavat podcastissamme mitä suhde isään tai isättömyys elämässä on tarkoittanut heille. Missä isät olivat, kun he tahoillaan heitä kaipasivat. Entä vanhemmuus tai vanhemmattomuus ylipäätään? Kuinka se värittää heidän elämäänsä nyt ...
Mar 31, 2023•58 min•Ep 67•Transcript available on Metacast Fysioterapeutti Markku Litmanen osti äidilleen lahjaksi Tommy Hellstenin ”Enää en pelkää” -kirjan ja päätyi lukemaan kirjan itse. Siitä eteenpäin reitti Ihminen tavattavissa -koulutukseen ei ollut enää mutkikas, vaan suora. Entä mitä koulutuksessa liikahti, muuttui ja millaisena elämä ja vuorovaikutussuhteet omaan kouluttajaan ja tulevaan Ihminen tavattavissa -terapeuttikollegaan Maria Drockilaan, asiakkaisiin, puolisoon, lapsiin ja läheisiin nyt näyttäytyy. Markku opiskelee nyt terapiakoulutuks...
Mar 17, 2023•44 min•Ep 66•Transcript available on Metacast Ihminen tavattavissa -terapeuttimme ITT® Essi ja Tero Sivula keskustelevat podcastissamme kiltteydestä, joka tässä keskustelussa osoittautuukin mahdollisesti monimutkaisemmaksi asiaksi kuin mitä olemme ymmärtäneetkään. Onko kiltteys meissä osa persoonallisuuttamme vai opittu ominaisuus? Odotammeko muilta meihin kohdistuvaa kiltteyttä ja tahdommeko osoittaa kiltteyttä tai olla kilttejä muille? Kiltteys sekoitetaan joskus miellyttämiseksi ja kiltit ihmiset miellyttäjiksi. Liittyykö kiltteytee...
Feb 17, 2023•50 min•Ep 64•Transcript available on Metacast Ihminen tavattavissa -terapeuttimme ITT® Irene Etäsalo on kutsunut tyttärensä keskustelemaan kanssaan omasta kasvustaan vanhempana. Irene on myös mindfullness- ja psykodraamaohjaaja ja koulutuksensa myötä kasvanut myös vanhempana. Niin pienissä kuin suurissa perheissäkin turvan kokeminen on lapsen tulevaisuuden kannalta keskeistä. Pienissä yksinhuoltajaperheissä vanhempien ja lasten vuorovaikutus on vahvaa ja suhteet erityisen haavoittuivaisia. Yksihuoltajaperheessä lapsi on riippuvainen vain yh...
Feb 03, 2023•40 min•Ep 63•Transcript available on Metacast Mieli kertoo meille tarinaa itsestämme. Mielen jorinat ovat sisäistä ääntämme, joka määrittelee sekä itseämme, että muita. Tapahtumia ja olosuhteita. Mutta mistä ja kenen ajatuksista kertojamme tarinat ovat lähtöisin ja kuinka mielemme voivat vielä noita tarinoita värittää. Tommy Hellsten -instituutin opiskelija Ilari Laine ja Ihminen tavattavissa -terapeutti ja -kouluttaja Veli-Matti Anttila keskustelevat sisäisestä puheesta. Miehet myös pohtivat kuinka sisäistä puhettamme, joka muuttaa myös kä...
Jan 20, 2023•58 min•Ep 62•Transcript available on Metacast Miksi menisin terapiaan? Millä tavalla terapia voi auttaa minua? Kuinka pitkään terapiassa on syytä käydä toipuakseen tai saadakseen riittävät eväät oman elämän ohjaamiseen? Mitä terapiassa tapahtuu? Mitä eroa on terapialla ja työnohjauksella? Voit saada näihin kysymyksiin vastauksen toimitusjohtajamme Taina Arjanteen keskustellessa omasta 4-vuotisesta terapiaprosessistaan Ulla Hukan kanssa. Tutustu koulutusohjelmaamme: http://www.ihminentavattavissa.fi...
Jan 13, 2023•50 min•Ep 61•Transcript available on Metacast Esihenkilön hyvät vuorovaikutustaidot edellyttävät henkilön itsensä kykyä ottaa vastuu omasta psykologisesta kasvustaan. Henkisesti hyvinvoiva esihenkilö kykenee luomaan turvaa koko työyhteisöön. Kohdatuksi tuleminen työyhteisössä on niin harvinaista, että se voidaan kokea terapeuttiseksi, vaikka kohtaamisen kuuluisi olla jokaisen työyhteisön arkea. Niin työyhteisöissä kuin lähisuhteissakin tarvitaan paljon avoimuutta ja keskustelua, jotta esihenkilöiden odotukset omasta roolistaan työyhteisössä...
Jan 06, 2023•43 min•Ep 60•Transcript available on Metacast Kun uskallamme irtautua narsistin otteesta, on vaarana, että jäämme yksin. Narsistin tavoitteena on saada mahdollisesti perhe, narsistin uhrin läheiset ja myös itseä ja lapsia suojaavat viranomaistahot puolelleen. On ymmärrettävä, että narsistin kanssa mikään sopimus ei pidä ja narsistin tavoite on aiheuttaa ainoastaan sekaannusta ja pelkoa päästäkseen tavoitteeseensa käyttää valtaa. Uhrien (vanhempien, lasten, perheenjäsenten, puolisoiden tai työyhteisöjen jäsenten) lisäksi siis myös asioita so...
Dec 30, 2022•1 hr•Ep 59•Transcript available on Metacast Tässä jaksossa Tommy Hellsten -instituutin toimitusjohtaja Taina Arjanne haastattelee Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® Päivi Särkikoskea erityisherkkyydestä. Päivi on erityisherkkä ja kertoo jaksossa miltä tuntui tunnistaa ja tunnustaa erityisherkkyys itsessään, mistä erityisherkkyyden voi tunnistaa ja kuinka oman erityisherkkyyden kanssa voi oppia elämään ja kuinka omaa erityisherkkyyttä voi suojata. Päivi myös kuvailee mistä herkkyyden ja erityisherkkyyden voisi erottaa ja kuinka vanhempa...
Dec 23, 2022•50 min•Ep 58•Transcript available on Metacast Tässä jaksossa Ihminen tavattavissa -koulutusohjelmamme koulutusjohtaja Mathias Hellsten keskustelee kaksi vuotta sitten valmistuneen Ihminen tavattavissa -terapeuttimme ITT® Heidi Masalinin kanssa ulkopuolisuuden tunteesta perheessä ja sen tuomasta uuvuttavasta dynamiikasta. Sekä ulkopuolisuudesta omassa elämässämme, kun isot muutokset ja haasteet ajavat meidät pois itsestämme ja yhteydestämme ”sisäiseen kompassiimme” aiheuttaen meille uupumusta. Heidi korostaa kuinka ehdottoman tärkeää on löyt...
Dec 09, 2022•52 min•Ep 57•Transcript available on Metacast Muusikko, harmonikkataiteilija, Sibelius-Akatemian lehtori, HoivaPelimanni, Ihminen tavattavissa -terapeuttimme ITT® Maria Kalaniemi avaa podcastissa musiikin hoitavaa voimaa. Marian äidin muistisairauden edetessä ja sanallisen kommunikaation sen myötä kadotessa hän löysi musiikista mahdollisuuksia vuorovaikutukseen ja myös omien voimavarojen ylläpitämiseen omaishoitajana. Maria ja Ihminen tavattavissa -ohjelmamme koulutusjohtaja Mathias Hellsten keskustelevat näistä aiheista Marian ”Soiva hoiva...
Nov 25, 2022•47 min•Ep 56•Transcript available on Metacast Näkyväksi tuleminen tekee meistä haavoittuvia. On usein helpompaa valita näkymättömyys välttääkseen sosiaalisia tilanteita ja kohtaamisia. Ihminen tavattavissa -ohjelman kouluttaja Maria Drockila ja terapiakoulutuksemme opiskelija Tomi Hakkarainen keskustelevat tässä jaksossa kuinka vahingollinen, persoonaamme kohdistuva häpeä voi rajoittaa elämäämme. Häpeä voi aiheuttaa turvattomuutta, hätää ja ulkopuolisuuden tunnetta. Tomi kertoo oman tarinansa ja tiensä ulos yksinäisyyydestä ja peloista. Tut...
Nov 11, 2022•47 min•Ep 55•Transcript available on Metacast Yksilö-, pari- ja seksuaaliterapeutti Juha Penttinen ja hänen puolisonsa psykoterapeutti Kirsi Penttinen opiskelevat Ihminen tavattavissa -kasvuohjelmassamme. Juha ja koulutusohjelmamme johtaja Mathias Hellsten keskustelevat henkilökohtaisesta psykologisesta kasvusta, psykologisesta kasvusta parisuhteessa ja ihmisenä kasvamisen intohimosta. Kirsi ja Juha opiskelevat intohimosta yhä syvempään ihmisyyteen, mutta myös ollakseen yhä vahvemmin ja tukevammin omien asiakkaidensa rinnalla. Juha kuvaa ny...
Oct 28, 2022•52 min•Ep 54•Transcript available on Metacast Upea, lujatahtoinen Jennifer tuli 13 vuotta sitten Equadorista Suomeen ja halusi itselleen kokonaan uuden elämän. Jennifer kärsi Equadorissa koko lapsuutensa henkisestä, fyysisestä ja seksuaalisesta väkivallasta ja hyväksikäytöstä. Hänet on painostettu hiljaiseksi väkivaltaisista kokemuksistaan. Jennifer uskaltaa nyt puhua, jottei kukaan joutuisi kokemaan tai häpeämään hänen kaltaistaan traumataustaa ja ymmärtäisi, että apua on tarjolla ja toipuminen on mahdollista! Tutustu koulutusohjelmaamme: ...
Sep 30, 2022•1 hr 7 min•Ep 52•Transcript available on Metacast