Superrikkaiden ote vallankahvasta USA:ssa kuohuttaa: teknologiajättien johtajien ja omistajien vaikutusvalta kasvaa niin hallinnossa kuin mediassakin. Mikä on tilanne Suomessa ja Euroopassa? Kuinka paljon rahalla voi ostaa valtaa eri maissa ja mitä historia opettaa meille politiikan ja vaurauden kytköksistä? Rahan ja vallan suhteesta keskustelevat yrityshistorian professori Niklas Jensen-Eriksen ja tutkijatohtori Laura Nordström Helsingin yliopistosta sekä Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori...
Mar 12, 2025•56 min
Mitä yhteistä on renessanssilla ja nykyhetkellä? Miksi globalisaatio ei olekaan kuollut? Oxfordin yliopiston professori Ian Goldin piti puheenvuoron Helsingin yliopiston tulevaisuusfoorumi Kipinässä. Englanninkielisessä esityksessään Goldin johdattaa kuuntelijat yli 500 vuoden takaa nykyiseen teknologiseen mullistukseen, ja analysoi esimerkiksi väestökehitystä, tuottavuutta ja tekoälyn laajoja vaikutuksia. Ian Goldin on Oxfordin yliopiston globalisaation ja kehityksen professori. Hän on aiemmin ...
Feb 20, 2025•30 min
Suomessa syntyvyys laskee ja väestö ikääntyy, mutta samaan aikaan maapallon väkiluvun ennustetaan kasvavan vielä vuosikymmenten ajan. Pitääkö molemmista kehityskuluista olla huolissaan ja millaisia väärinkäsityksiä väestöilmiöihin liittyy? Kuinka väestöennusteita pitäisi tulkita ja millaisia tulevaisuudennäkymiä ne tarjoavat meille Suomessa ja eri puolilla maailmaa? Väestönkehityksestä keskustelevat Helsingin yliopiston dosentti ja työ- ja elinkeinoministeriön johtava asiantuntija Minna Säävälä,...
Feb 13, 2025•59 min
Huimasti kehittyvä tekoäly muuttaa informaatioympäristöämme nopeassa tahdissa. Deepfake-teknologiat ja tekoälybotit tekevät vääristellyn ja vahingoittavan tiedon levittämisestä entistä tehokkaampaa ja uskottavampaa. Mitä nykyisellä teknologialla pystytään konkreettisesti tekemään? Entä mitä tapahtuu kansalaisten luottamukselle mediaan, politiikkaan ja toisiin ihmisiin? Onko meillä keinoja vääristellyn tiedon torjumiseen? Disinformaatiosta, tekoälystä ja luottamuksesta yhteiskunnassa ovat keskust...
Jan 30, 2025•1 hr 1 min
Monet arkiset syömisen tavat ovat vahvasti kulttuuriin juurtuneita, eikä niiden muuttaminen ole aivan yksinkertaista. Helsingin yliopiston kuluttajatutkimuksen professori Mari Niva erittelee tekstissään, millaisiin asioihin ruoka ja syöminen kytkeytyvät ja mitä ilmaston kannalta kestävään ruokavalioon siirtyminen vaatii yksilöltä ja yhteiskunnalta. Nivan teksti “Kuluttajat, kulttuuri ja ruoan kestävyysmurros” on alun perin julkaistu tiedekustantamo Gaudeamuksen ja Helsingin yliopiston Tiedekulma...
Jan 16, 2025•24 min
Miten maapallon ihmiset voidaan ravita niin, ettei samalla kiihdytetä ilmastonmuutosta? Kuinka muuttuva ilmasto vaikuttaa jo nyt maatalouteen eri puolilla maailmaa? Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen kestävien ruokajärjestelmien professori Hanna L. Tuomisto avaa tekstissään, miten ruoan tuotanto ja kulutus kytkeytyvät ilmastonmuutokseen, ja millaisia muutoksia niissä on odotettavissa. Tuomiston teksti “Millainen on tulevaisuuden ruokajärjestelmä?” on alun perin julkaistu tiedekustantam...
Jan 02, 2025•25 min
Ilmaston lämpenemisen vauhti on niin kova, että eliölajeilla on vaikeuksia pysyä ympäristön muutosten perässä. Millaisia murroksia Suomen luonnossa on jo tapahtunut ja mitä selviytymiskeinoja eri lajeilla on muutosten keskellä? Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Aleksi Lehikoisen ja ilmastonmuutosekologian dosentti, Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Maria Hällforsin teksti "Miten Suomen luonto sopeutuu muuttuvaan ilmastoon?" on alun perin julkaistu tiede...
Dec 19, 2024•28 min
Suomen bruttokansantuotteen kasvu on hyytynyt, julkinen velka kasvaa, tuottavuuden kehitys laahaa ja palveluista leikataan. Miten taloustieteilijät analysoivat näitä kehityskulkuja Suomen taloudessa? Miten Suomi pärjää osana Euroopan taloutta globaalissa kilpailussa? Onko taloustieteilijöillä luottamusta tulevaisuuden haasteiden ratkaisemiseen? Suomen talouden tilasta keskustelevat Suomen Pankin vanhempi ekonomisti Sanna Kurronen, Työn ja talouden tutkimus LABOREn johtaja Mika Maliranta ja Helsi...
Dec 05, 2024•1 hr 12 min
Mitä uusin tutkimustieto kertoo Suomen lepakoista? Kuinka nahkasiipiset hyönteissyöjät selviytyvät pohjoisen kylmässä talvessa? Ylen luontotoimittaja Minna Pyykön jututettavina ovat lepakkoasiantuntijat Helsingin yliopistolta: akatemiatutkija Thomas Lilley, suunnittelija Eeva-Maria Tidenberg ja väitöskirjatutkija Tanya Troitsky. Podcast on nauhoitettu Tiedekulmassa Lepakkoilta-tapahtumassa 26.11.2024. Keskustelu oli samalla Luonto-Suomen suora radiolähetys Yle Radio Suomessa, ja se on kuunneltav...
Nov 29, 2024•1 hr 41 min
Muutokset ympäristössä vaikuttavat myös yhteiskuntiin. Etenevä ilmastonmuutos voi heikentää ruokaturvaa ja lisätä levottomuuksia ja konflikteja ympäri maailmaa. Millaisiin erilaisiin turvallisuusuhkiin ilmaston lämpeneminen liittyy ja kuinka niihin voidaan varautua? Ilmastonmuutoksen vaikutuksista turvallisuuteen Tiedekulmassa keskustelevat Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Emma Hakala, ympäristövastuun työelämäprofessori Hannele Pokka sekä ruokaturvan ja kansallisen huoltovarmuuden ty...
Nov 21, 2024•1 hr
Maapallon keskilämpötila jatkaa nousuaan ja kriittinen 1,5 asteen rajapyykki on ylittymässä lähivuosina. Lämpeneminen saattaa aiheuttaa arvaamattomia ketjureaktioita ympäristössämme. Mihin kaikkeen jäätiköiden sulaminen vaikuttaa, hiipuvatko Pohjois-Atlantin merivirrat, virkoaako ikiroudasta muinainen pandemian aiheuttaja ja voidaanko Amazon vielä pelastaa? Tiedekulmassa keskustellaan Jari Hanskan johdolla siitä, mitä meillä on edessämme, jos emme saa ilmastonmuutosta hallintaan – ja miksi jokai...
Nov 14, 2024•58 min
Kansainväliset luonto- ja ilmastokokoukset ovat massiivisia tapahtumia, joilla on haastava tehtävä: saada maailman maat toimimaan yhdessä ympäristökriisien pysäyttämiseksi. Mikä on kokousten realistinen rooli kriisien torjunnassa? Miten tuore USA:n vaalitulos vaikuttaa luonto- ja ilmastopolitiikkaan? Hanna Nikkasen johdolla keskustelemassa ovat ympäristöturvallisuuslähettiläs Kerstin Stendahl ja YK:n luontokokouksen Suomen pääneuvottelija Marina von Weissenberg ympäristöministeriöstä sekä tutkim...
Nov 08, 2024•1 hr 5 min
Marraskuun 5. päivä amerikkalaiset ratkaisevat, kummasta tulee Yhdysvaltojen seuraava presidentti, demokraattien Kamala Harrisista vai republikaanien Donald Trumpista. Vaikka valitsijamiehistä äänestetään kaikissa 50 osavaltiossa, vaaleissa katseet kohdistuvat kouralliseen vaa'ankieliosavaltioita. Mitkä teemat liikuttavat äänestäjiä eri osavaltioissa? Miten Yhdysvaltojen väestöryhmät äänestävät? Entä kuinka vaalijärjestelmä vaikuttaa lopputulokseen? Keskustelemassa Pohjois-Amerikan tutkimuksen d...
Oct 30, 2024•1 hr
Maailmanpolitiikkaa uhkaa epäjärjestys, ja Yhdysvalloilta peräänkuulutetaan isoa roolia globaalien kriisien ja konfliktien keskellä. Kauppasodat ja teknologiakilpailu heijastuvat talouteen kaikkialla maailmassa. Mitä Yhdysvaltojen seuraavan presidentin kausi tarkoittaa Natolle, maailmantaloudelle ja maan kansainväliselle roolille? Viekö Kiina yhä enemmän Yhdysvaltojen huomiota? Onko Suomelle tai eurooppalaisille väliä, valitaanko presidentiksi Trump vai Harris? Näistä aiheista ovat keskustelemas...
Oct 24, 2024•1 hr 2 min
Marraskuun presidentinvaalien alla amerikkalainen yhteiskunta näyttää jakautuneemmalta kuin aikoihin. Millaisia ovat Yhdysvaltojen isot ja pitkät jakolinjat, ja miksi me vastaan ne -ajattelu vaikuttaa voimakkaalta juuri nyt? Miten puolueet ja media ovat vaikuttaneet nykyiseen yhteiskunnalliseen ilmapiiriin? Yhdysvaltojen jakolinjoista keskustelevat alue- ja kulttuurintutkimuksen dosentti Outi Hakola, yliopistotutkija Niko Pyrhönen ja Yhdysvaltain tutkimuksen professori Mikko Saikku. MTV Uutisten...
Oct 17, 2024•56 min
Kuvallisuus on lisääntynyt arjessamme erityisesti sosiaalisen median kautta, ja siten myös yhteiskunnallinen osallistuminen muuttuu yhä visuaalisemmaksi. Millaista on kuvajournalistin ja somevaikuttajan työ alustojen, algoritmien ja tekoälyn ristipaineessa ajassa, jossa jokainen voi luoda ja jakaa kuvallista materiaalia? Entä miten kuvallisuuden lisääntyminen vaikuttaa demokratiaan? Työstä, vallasta ja demokratiasta kuvajulkisuuden aikana keskustelevat kuvajournalisti Emilia Anundi, sosiaalisen ...
Sep 13, 2024•49 min
Mitkä mekanismit aivoissamme saavat meidät näkemään aaveita ja uskomaan salaliittoihin? Mitä tutkimus kertoo kuolemanrajakokemuksista? Voiko aivoihin luottaa? Yliopistotutkija ja havaintopsykologi Jukka Häkkinen Helsingin yliopistosta kertoo, miten aivomme tulkitsevat todellisuutta ja miksi olemme kaikki alttiita uskomaan outoihin juttuihin. Haastattelijana on Jari Hanska. Katso haastattelun alussa mainittu kuvailluusio tästä: bit.ly/kuvailluusio Katso haastattelu tekstitettynä videona: https://...
Jun 19, 2024•27 min
Kielten oppiminen on erilaista eri-ikäisenä: lapsen aivot ovat muovautuvassa tilassa, jolloin uusien taitojen omaksuminen on helpompaa kuin aikuisena. Kuitenkin myös aikuisten aivot voidaan saada lapsen kaltaiseen vaivattoman oppimisen tilaan vaimentamalla tiettyjen kehittyneiden aivoalueiden toimintaa, kertoo kognitiotieteen professori Riikka Möttönen Helsingin yliopistosta. Haastattelussa puhutaan myös siitä, miten kielten oppimista voisi muuten tehostaa ja ovatko erilaiset kielten oppimiseen ...
Jun 13, 2024•23 min
Nykymaailman jatkuvat ärsykkeet kuormittavat aivoja enemmän kuin ennen ja toisaalta muistia on myös helpompi ulkoistaa erilaisille laitteille. Aivojen toiminta ei kuitenkaan muutu yhteiskunnan muutoksen nopeudella. Helsingin yliopiston vanhempi yliopistonlehtori Sanna Koskinen keskustelee Jari Hanskan kanssa muistista ja muistamisesta. Haastattelussa puhutaan myös siitä, mitä annettavaa aivovammojen kuntoutusmenetelmillä voisi olla kaikille ja miksi tanssi ja musiikki ovat hyväksi aivoille. Kats...
Jun 06, 2024•21 min
EU-vaaleissa äänestetään Euroopan parlamentin uudesta valtatasapainosta ja kannoista. Menestystä on ennakoitu erityisesti laitaoikeiston ryhmille. Miten EU-vaalien tulos vaikuttaa Euroopan unionin suuntaan ja parlamentin toimintakykyyn? Mitkä ovat vaalien isot kysymykset eri puolella Eurooppaa, ja miten ne jakavat eri jäsenmaita ja poliittisia ryhmiä? EU-vaaleista ja niiden seurauksista ovat keskustelemassa väitöskirjatutkija Topi Juga, Euroopan politiikan tutkimuksen professori Johanna Kantola ...
May 30, 2024•1 hr 2 min
EU kertoo itsestään tarinaa demokratian, rauhan, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon vaalijana. Samaan aikaan esimerkiksi turvallisuuspolitiikan kysymykset, muuttoliikkeet ja oikeusvaltion ongelmat haastavat EU:n arvoja ja päämääriä. Onko EU:n omakuva edes oikea? Kuka toimii EU:n arvoja vastaan ja kuka puolustaa niitä? Mitkä tarinat hallitsevat tällä hetkellä keskustelua Euroopasta? Tarvitaanko EU:lle jonkinlainen uusi tarina tai idea? EU:n identiteetistä ovat keskustelemassa yleisen historian emeritu...
May 23, 2024•1 hr 2 min
Eurooppalaiset vanhenevat, ja moni ala kaipaa uusia osaajia. Helsingin yliopiston vaalipaneelissa eurovaaliehdokkailta kysyttiin, miten Euroopan unionin tulisi vastata osaajapulaan, ja kuinka he edistäisivät koulutusta ja tutkimusta EU-parlamentin seuraavalla kaudella. Mukana ovat Li Andersson (vas.), Eva Biaudet (r.), Petri Honkonen (kesk.), Ville Niinistö (vihr.), Sirpa Pietikäinen (kok.), Tapio Puolimatka (kd.) sekä Dimitri Qvintus (sd.). Perussuomalaisten edustaja Pirkko Ruohonen-Lerner jout...
May 21, 2024•1 hr 43 min
Maailmanpoliittinen tilanne ja globaali taloudellinen kilpailu kiristyvät. Valtioiden rajat ylittävät haasteet koettelevat Euroopan unionia ja sen päätöksentekoa. Pystyykö EU ottamaan kohtalonsa omiin käsiinsä ulkoisten paineiden puristuksissa? Miten EU:n rooli ja tulevaisuuden painotukset ovat muuttumassa? Entä miten Suomen nykyinen hallitus on onnistunut ajamaan Suomen tavoitteita EU:ssa nykyisessä maailmantilanteessa? Keskustelemassa ovat eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg ja vä...
May 16, 2024•56 min
Kesäkuussa 2024 äänestetään Euroopan parlamentin vaaleissa, joissa eurooppalaiset valitsevat parlamentin jäsenet seuraavaksi viisivuotiskaudeksi. Mikä on Euroopan unionin merkitys Euroopalle ja Suomelle? Miten EU:n päätöksenteko rakentuu ja mihin europarlamentaarikolla on vaikutusvaltaa? Kuinka Euroopan unioni pystyy tulevaisuudessa vastaamaan aikamme suuriin haasteisiin ja kysymyksiin, kuten ilmastokriisiin, digitalisaatioon tai globaaliin suurvaltakilpailuun? Keskustelemassa ovat akatemiatutki...
May 08, 2024•1 hr 2 min
Tieto geeneistämme karttuu vauhdilla: moni on tehnyt DNA-testin tai luovuttanut näytteensä biopankkiin. Miten geenitietoa voidaan hyödyntää terveydenhoidossa? Tehdäänkö tulevaisuuden lääkärin tai ravitsemusterapeutin vastaanotolla geenitesti? Geenien vaikutuksesta terveyteen keskustelevat akatemiatutkija Nina Mars, farmakogenetiikan professori ja HUSin ylilääkäri Mikko Niemi sekä yliopistonlehtori ja ravitsemusgenetiikan dosentti Tiina Jääskeläinen Helsingin yliopistosta. Juontajana on Rosa Kett...
May 02, 2024•59 min
Vaihdevuodet koskettavat puolta väestöstä, mutta oireita ei silti aina tunnisteta terveydenhuollossa. Moni nainen myös oireilee jo nelikymppisenä ennen varsinaisten vaihdevuosien alkamista. Helsingin yliopiston dosentti ja HUSin osastonylilääkäri Hanna Savolainen-Peltonen kertoo, mitä kaikkien pitäisi tietää vaihdevuosista ja kuinka niihin liittyviä erilaisia oireita voi hoitaa. Haastattelijana on Satu Sirkiä. Katso haastattelu tekstitettynä videona: https://youtu.be/AdRxZUgN7S4 Podcast on nauho...
Apr 25, 2024•21 min
Synnyttäminen ja syntyminen Suomessa on maailman turvallisinta, mutta silti moni nainen pelkää synnytystä. Suomessa käytetään myös kivunlievitystä enemmän kuin esimerkiksi Tanskassa. HUSin kätilö-tutkija Mikko Tarvonen kertoo Satu Sirkiän haastattelussa, miten suomalainen synnyttäminen eroaa muista maista, ja mikä tekee Suomessa syntymisestä erityisen turvallista. Katso haastattelu tekstitettynä videona: https://youtu.be/E70zuKhCKzc Podcast on nauhoitettu Tiedekulmassa Naisten terveyden ilta -ta...
Apr 18, 2024•27 min
Biologinen sukupuoli vaikuttaa terveyteen ja sairauksien hoitoon enemmän kuin moni arvaakaan. Sukupuolten eroja ei ole aina huomioitu lääketieteessä tarpeeksi ja esimerkiksi kaikkia lääkkeitä ei ole tutkittu naisilla. Helsingin yliopiston akatemiatutkija Taru Tukiainen ja Helsingin yliopiston kliininen opettaja ja HUSin erikoislääkäri Kaisu Luiro-Helve kertovat Satu Sirkiän haastattelussa myös siitä, millainen vaikutus sukupuolikromosomeilla on tautiriskiimme ja mitä tuhansien suomalaisten naist...
Apr 11, 2024•33 min
ChatGPT ja muut suuret kielimallit ovat tulleet ryminällä ihmisten tietoisuuteen. Julkisuudessa ja työpaikoilla pohditaan nyt, miten uusia tekoälymalleja voidaan hyödyntää työelämässä sekä millä tavalla ne muuttavat työtä, ammatteja ja yhteiskuntaa. Mitä jokaisen tulisi tietää tekoälystä työelämässä? Millaista työtä tekoäly voi korvata, entä mitä työtä se täydentää? Miten tekoälyn synnyttämä työelämän muutos vertautuu aiempiin teknologisiin muutoksiin? Keskustelemassa ovat historioitsija, yliopi...
Mar 08, 2024•1 hr 13 min
Somealustat ovat lähes kaikkien arkea. Pieni joukko maailmanlaajuisesti toimivia teknologiayrityksiä vaikuttaa merkittävällä tavalla siihen, millaisia sisältöjä kulutamme päivittäin. Miten sosiaalisen median alustat ja niiden algoritmit vaikuttavat julkiseen keskusteluun ja mielipiteisiimme? Miten digijättien valta on rakentunut ja voidaanko sitä suitsia lainsäädännöllä? Digijäteistä keskustelevat professori ja mediatutkija Anu Koivunen Turun yliopistosta sekä tutkijatohtori Laura Savolainen ja ...
Feb 22, 2024•1 hr 2 min