Juuri kun luulit, että syövän dominointi alkaisi viimeinkin rauhoittua, iskee Oselotin johtama levoton kokoonpano suoraan mieleesi ja terveyteesi. Tällä kertaa pahimpaa syöpää aiheuttivat zombi-pelit, vanhojen piirrossarjojen pelisovitukset, koulussa pelaaminen, tuleva Nintendo NX sekä kaikenkarvaiset otukset. Kuuntele ja kärsi, sillä parannuskeinoa ei ole… Muistakaa myös, että uusin kilpailu on edelleen käynnissä! Jos haluat voittaa Xbox One -konsolin levitä sanaa käyttämällä #PBCuudistuu ja va...
Jan 25, 2016•2 hr 23 min•Season 3Ep. 195
PBC on palannut arjen äärelle ja uusin tallenne on nyt purkitettu teidän iloksenne. Hazuki keräsi leirinuotion äärelle Norsukamman, mika.hakalan sekä LordZalorin ja kylläpäs siitä taas soppa syntyi. Aineksiin lukeutuvat keskustelut syövästä ja kuolemasta, e-urheilun opetuksesta kouluissa, videopelimanneista sekä pelipiratismin lopun alusta. Jälkiruuaksi maiskuteltiin uuden vuoden uusia kujeita #PBCuudistuu kastikkeessa. (01:58:45) Uutiset: Uraauurtava norjalaiskoulu ottaa elektronisen urheilu...
Jan 18, 2016•3 hr 33 min•Season 3Ep. 194
PBC palasi talvitauolta ja nauhoitti tuhansien teknisten ongelmien säestämänä viime vuoden parhaita pelejä käsitelleen kuukautisjakson. Pojat oli selkeästikin pienessä talviruosteessa sillä jakso sisältää enemmän lapsellisuuksia kuin koskaan joten pahoittelut jo etukäteen. Jaksossa myös käynnistyi ensi kuuhun asti kestävä kilpailu josta voit voittaa Xbox One – konsolin . Muista myös #PBCuudistuu (01:16:39) Uutiset: Xbox One -toimintaroolipeli Scalebound sivuuttaakin vuoden 2016 Huhu: Seuraava su...
Jan 11, 2016•3 hr 31 min•Season 3Ep. 193
Tällä kertaa oltiin joulutunnelmissa ja kävimme läpi viime hetken joululahjaehdotuksia, lauleskeltiin joululauluja, nautittiin glögiä ja hotkittiin kinkkua. Tai sitten kaikki tuo jäi melko vähälle ja sen sijaan kävimme Tootsin kanssa viimeisen keskustelun kunhan Norsukampa saa selville mitä tämä livautti suustaan.Huom. Viimeisintä Star Wars-elokuvaa EI spoilata joten se ei käy tekosyystä olla kuuntelematta jaksoa. (01:48:23) Uutiset: Hiiteen vuohet ja leivät – nyt on itsetuhoisen vauvan vuoro vi...
Dec 21, 2015•3 hr 16 min•Season 3Ep. 192
Maratonjakso (ei liity Bungien 1994 ilmestyneeseen peliin) sisältää aimo annoksen verbaaliroskaa mm. Juho Kuorikosken uudesta XCOM-kirjasta, supersankarileffojen trailereista, CS GO:n dramaattisista muutoksista, Black Friday-törsäilyistä, Nintendon joulukuun roolipeleistä sekä rahaa syövistä naisista. (01:53:09) Uutiset: EA panostaa kilpapelaamiseen uudella eSports-osastolla Roolipelilegenda Final Fantasy VI valmistautuu pc-debyyttiin Black Ops III päihitti Fallout 4:n rapakon takana, uusi konso...
Dec 14, 2015•3 hr 43 min•Season 3Ep. 191
Hazuki sai mukaansa Tootsin sekä Oselotin ja se perinteinen mopo karkasi käsistä taas hyvin aikaisessa vaiheessa. Puhetta piisasi niin ydinlaskeutuman hyvistä ja huonoista puolista, Nintendon tulevan NX-konsolin teoreettisistä myyntilukemista sekä Ubisoftin kivikautisista lisääntymisrituaaleista. (01:32:45) Uutiset: Valmistajat odottavat uudelta Nintendo-konsolilta 12 miljoonan myyntilukuja ensi vuonna Far Cry Primal mässäilee kivikautisella seksillä ja väkivallalla Ikärajaluokitus paljasti nime...
Dec 07, 2015•3 hr 50 min•Season 3Ep. 190
Uusin PBC:n vuodatus on nyt kuunneltavissa! Mika.Hakala, RottenHarvester ja Oselot turisivat tällä kertaa peleistä joissa on paljasta pintaa hieman enemmän sekä jotain myös Falloutista. Pääaiheena oli eräs suomalainen pelistudio ja heidän pelit. Arvaatko studion jakson ovelan nimen perusteella!?!? (00:58:46) Uutiset Pelimedian naiskeskustelu säikäytti Dead or Alive -kehittäjät pahanpäiväisesti Ralli- ja F1-konkari Codemasters keskittää toimintansa aina vain enemmän autoiluun Uudenlainen peliverk...
Nov 30, 2015•2 hr 48 min•Season 3Ep. 189
PBC:n uusi ja kuumaakin kuumempi tuleminen on nyt täällä. Jakso nauhoitettiin jo perinteeksi muodostuneella kolmen kimpalla ja aiheet kävivät taas niin syvissä vesissä, ettei paluuta normiin ole toviin nähtävissä. Väsynyt Hazuki sai siis mukaansa krapulaisen Andzerxin sekä housuttoman hakalan ja lopputulos on juuri odotetunlainen. Keskustelua videopeleistä, aikuisviihdesivustoista sekä sensuurista. Mikä voisi siis mennä vikaan? (01:14:43) Uutiset: Electronic Arts työstää omaa Assassin’s Creediaa...
Nov 23, 2015•2 hr 31 min•Season 3Ep. 188
PBC:n omat Pulmuset kokoontuivat yhteen Cosplayn SM-kisoissa äänittääkseen jälleen jakson tuota myyttistä podcastia jonka huhutaan tuoneen kuuroillekin kuulonsa takaisin. Vaikka uusi Fallout niin kiehtova puheenaihe onkin, päätyi nelikko keskustelemaan mm. Mötley Cruen hienoudesta, Digital Foundryn ammattitaidosta sekä ihmismäisistä senttispedeistä. Tuorein Nintendo Direct käytiin myös läpi ja saatettiin myös Metal Gear Solid V:n loppu spoilata. (01:10:53) Uutiset: Suositun pornosivuston kävijäm...
Nov 16, 2015•2 hr 31 min•Season 3Ep. 187
NO NIIN!!! Uusi PBC-jakso olisi hiivaa ja käymistä vaille valmis. Kaiken maailman Digiexpo-hömpötysten jälkeen kaarti palaa takaisin arkeen normijakson kera ja meno on valitettavasti aivan sen mukaista. Jutut pyörivät niin uuden Halon, Undertalen, Assassin’s Creedin, Warcraft-leffan, pelisensuurin kuin leffarepliikkienkin ympärillä. (01:10:03) Uutiset: Activision teki jättimäiset miljardikaupat Candy Crush -mobiilihitin kehittäjästä Halo 5:n julkaisuviikko oli kepeästi sarjan menestyksekkäin Jok...
Nov 09, 2015•3 hr•Season 3Ep. 186
Perinteisen lyhyt Digiexpo jakso on nyt kuunneltavissa ja haastattelut sekä muut videomateriaalit seuraavat pian perässä Youtuben puolella. Tämän vuoden messufiiliksiä olivat tällä kertaa purkamassa LordZalor, Andzerx, Hazuki_Exe sekä cast debyyttinsä tekevä Alex D. Musiikit: Project X2 – Mega Man 2 Title Screen
Nov 02, 2015•43 min•Season 3Ep. 185
Nyt on aika korkata kuoharit Markoboyn tapaan, koska on aika juhlia. PBC on nyt neljä vuotta vanha ja uhmaikä on nyt pahempi kuin koskaan ennen. Tämän vuoksi Hazuki_exe kera Norsukamman sekä Oselotin ja yleisön suosikki Tootsin uhmaavatkin perinteistä kaavaa jättämällä boardiosion kokonaan pois ohjelmistosta ja pitämällä kauhupeliaiheisen musavisan sen sijaan. Luvassa on myös kauhistuttavan sivaltavaa läppää hintojen sekä pikku pikku bikinien leikkaamisista, prinsessojen opetusleireistä, Halojen...
Oct 26, 2015•3 hr 18 min•Season 3Ep. 184
Uutta pörinää on taas taltioitu talteen kun PBC:n iltapojat Zale ja Haze astuivat studioon Elefanttihiusharjan (nimi muutettu) kanssa. Keskustelua ja kaikenmoista muuta täysin sopimatonta tuuban soittoa kuultiin mm. videopeliaiheisesta muodista, kilpailutilanteiden täydellisestä munimisesta sekä huonoista ostoksista niin itse videopelien, ylihalpojen pizzojen kuin myös DLC:n parista. (01:11:02) Uutiset: Pukeutuisitko CS:GO -vaatteisiin? Kohta se on mahdollista Xbox-pomo rehellisenä: ”En tiedä, p...
Oct 19, 2015•2 hr 33 min•Season 3Ep. 183
Tämänkertaisessa Kuukautiset -juhlajaksossa käsitellään julkaisussa rikki olleita sekä myöhemmin korjattuja pelejä. (00:32:24) Uutiset Xbox One -peliohjainten muokattavuus paranee lähitulevaisuudessa Seuraava Far Cry -peli paljastui virallisesti – toivottavasti tykkäät luolamiehistä Uutta Black Opsia odotetaan enemmän kuin Fallout 4:ää, väittää kuluttajatutkimus (01:04:23) Rikkinäiset pelit julkaisussa (01:48:23) Rikkinäiset pelit korjauspöydällä Musiikit: Pikmin 2 – Awakening Wood The Legend of...
Oct 12, 2015•2 hr 40 min•Season 3Ep. 182
Banjo haisee ja sukat pyörii ympäri pihaa! Uusin PBC on purkissa ja meno oli erityisen levotonta. Syynä saattoi olla Mixonin ja RottenHarvesterin paluu taikka nauhoitusten ajankohta. Myös Andzerx ja Oselot olivat vierailevina tähtinä mukana ja Tootsi koitti parhaansa mukaan hostailla. (01:07:25) Uutiset: Valituksen voima puraisi: uuden Deus Exin erikoinen ennakkotilausohjelma peruutettiin Tony Hawk 5 on rikki ja Activision tietää sen – ilmaista lisäsisältöä luvassa GameStop-pomo vannoo: ”Pelilev...
Oct 05, 2015•3 hr 4 min•Season 3Ep. 181
PBC:n virallinen fillerijakso on nyt täällä. Luvassa on mm. huonoa läppää sekä asiattomia ja päättömiä kommentteja ties mistä asioista videopeleihin liittyen. Tällä kertaa Hazuki, Drifu sekä Tootsi vetivät kolmeen pekkaan taideteoksen purkkiin ja lätinää saatiin aikaan mm. Sonyn VR hankkeesta, sotimisen epäterveellisyydestä sekä mediaseksikkyydestä ja sen oikeudenmukaisuudesta. Jaksossa käsiteltiin myös pelikonsoleita pintaraapaisulta. (00:44:15) Uutiset PlayStation VR tulee maksamaan ”uuden alu...
Sep 28, 2015•2 hr 25 min•Season 3Ep. 180
PBC 179 on nyt meidän tuhansien fanien kuunneltavissa! Tootsitonta castia ette todellakaan saaneet kun cs-poju jopa hostaili uusimman tuotoksen. Onneksi Norsukampa, Oselot ja Drifu koittivat pelastaa tätä totaalista katastrofia. Puhetta oli runsaasti MGS Vitosesta kuten myös kuumista peliuutisista! (01:13:15) Uutiset Brutaali Dark Souls III sai julkaisupäivän Japanissa Ubisoft lupaa: Rainbow Six Siegeen vain ilmaisia lisäsisältökarttoja Huhu: Metal Gear Solid V:n pelimoottorin isä jätti Konamin,...
Sep 20, 2015•2 hr 59 min•Season 3Ep. 179
It’s showtime! Tämänkertaisessa vuotojaksossa käsitellään nimittäin puolialastomien athleettien yhteenottoja tuolien, pöytien sekä tikkaiden avustamana. Ei…kyseessä ei ole Pelaajaboardmiittien tapahtumista vaan tuosta todellisten ihmisten toteuttamasta täysin todellisesta showpainista ja ennen kaikkea sitä käsittelevistä videopeleistä. Nauhoitushetken kutkuttavan jännään Triple Threat -otteluun osallistui PBC:n omat pojat Hazuki_exe sekä Norsukampa kuin myös internetin tuolta puolen paikalle put...
Sep 13, 2015•3 hr 34 min•Season 3Ep. 178
Jos olet joskus ajatellut että PBC:n jaksoissa kuultu huumori on hieman ala-arvoiseen päin kallellaan, et ole kuullut vielä mitään. Nyt on nimittäin luvassa kaikkien aikojen pohjakosketus ja olemme pahoillamme jo etukäteen. Kamaluuksien lisäksi kuultiin juttua mm. MGS V:stä, Until Dawnin myynneistä, Yoshin aiheuttamasta hermoromahduksesta sekä Pixarin leffoista. (00:56:40) Uutiset Until Dawn säikytteli tiensä Suomen listaykköseksi Uncharted 4: A Thief’s End sai julkaisupäivän – tässä PS4-yksinoi...
Sep 07, 2015•2 hr 24 min•Season 3Ep. 177
Hazuki_exe ja Tootsi666 löivät hynttyyt yhteen ja liittivät taas yhden videopelipodcast -maailmojen kovimmista kaksikoista yhteen. Luvassa on keskustelua niin lakien rikkojista kuin myös tähtien välisistä sodista sekä lähes paljaan hanurin käyttämisestä tappavana aseena. Välillä turistiin myös DIY-henkisistä tuotoksista sekä superväkivaltaisista piiska-animaatiosarjoista. Jaksossa paljastettiin myös MGS V -kisan voittaja, joten olethan kuulolla (01:07:51) Uutiset Maistuisiko vauhdikas areenatoim...
Aug 30, 2015•2 hr 45 min•Season 3Ep. 176
Castissa Oselot, Dyna, Tootsi ja Ellipsis keskustelivat mm. Rob Schneiderin elokuvien laadusta, Xbox Onen käyttiksen paskuudesta sekä ensimmäisen kerran Tootsi ei ollut nauhoitteen huonoin ihminen. Castissä lanseerattiin myös uusi kisa, jonka palkintona on Metal Gear Solid 5: Phantom Pain -pelin latauskoodi valitsemalleen konsolille. (00:56:00) Uutiset Sony kaipaa testaajia isolle PS4-järjestelmäpäivitykselle Hitmanista tämän kesän toinen traaginen pelielokuvafloppi Entisiltä The Witcher -kehitt...
Aug 23, 2015•2 hr 22 min•Season 3Ep. 175
Norsukamman ja Hazuki_Exen tähdittämä menkkajakso käsitteli tässä kuussa semi-muodikkaasti (you know… Rare Replay… X-Onen parhaita pelejä… ilmestyi juuri) Rare-pelitaloa ja sen värikästä historiaa. (00:39:47) Uutiset Voiko tätä enää lyödä laudalta? Dark Souls läpäistiin kokonaan ilman käsiä Seuraava PS4-jättipäivitys panostaa sosiaalisuuteen – suorille YouTube-lähetyksille tuki (00:59:39) Nes ja Snes era (01:51:45) N64 ja Microsoft era Musiikit: Donkey Kong 64 – DK Isle Snake Rattle&Roll – M...
Aug 16, 2015•3 hr 22 min•Season 3Ep. 174
PBC on täällä taas. Tällä kertaa porukan kollikissa Oselot päätti vetää hostin saappaan päähänsä ja ohjastaa Maltan supertähti Norsukamman sekä Oulun toiseksi vihatuimman ”miehen” Tootsin läpi podcastin salojen. Keskusteluja oli huhupuheiden mukaan käyty mm. Gamescom -pelimessuista sekä Cruisen Tompasta. Castissä paljastettiin myös Rare Replay -kisan voittaja. (00:51:18) Uutiset Pelaamalla tehtiin taas hyvää: SGDQ keräsi miljoona dollaria hyväntekeväisyyteen Graafisesti lytätty Tony Hawk’s Pro S...
Aug 09, 2015•2 hr 42 min•Season 3Ep. 173
Kelat on nyt kelattu ja uusi PBC jakso on valmis kuunneltavaksi. Peleistä näissä hommissa yleensä puhutaan mutta nyt mentiin johonkin aivan muualle. Tappelupeliturnaukset, speedrun-streamit, vapaapainirasismi, Marvel-leffat ja muut herkät puheenaiheet kiteyttävät jakson sisällön. (01:14:27) Uutiset EA-pomo vahvistaa: Battlefield palaa ensi vuonna Terminaattori marssii loppuvuoden WWE-peliin – katso höveli mainosvideo Capcom-tuottaja vihjaa: Resident Evil 2:n uusioversio saattaa olla tapahtumassa...
Aug 02, 2015•3 hr 10 min•Season 3Ep. 172
Oselot, Vulpes ja Mika.Hakala nauhottelivat uusimman jakson ja jälki oli likaista mutta nautinnollista. Puhetta oli niin videopelien musiikista kuin myös Mikan yksityisistä asioista jotka mielellään olisi jätetty semmoisiksi. (00:42:58) Uutiset Vahvistettu: Uusin Tomb Raider saapuu pc:lle ja PS4:lle ensi vuonna Street Fighter V palkitsee ahkeria: kaikki pelin lisäsisältö ansaittavissa ilmaiseksi Xboxin tuotot reilussa nousussa, Microsoft takoo silti tappiota (01:15:04) Boardit Anime & Manga ...
Jul 26, 2015•2 hr 24 min•Season 3Ep. 171
PBC vuotaa nyt kuin seula. Tootsi on nimittäin herännyt koomastaan ja Hazuki_exe otti tehtäväkseen ohjata mies takaisin kaidalle polulle podcastien maailmassa. Näin ollen päätettiinkin keskustella elektronisesta urheilusta eli esportista ihan kuukautisten muodossa. Luvassa on siis ”huikeaa” keskustelua eri kilpa-organisaatioiden voittopoteista, pelaajien kuntotasoista sekä myös itse videopeleistä. Tarinaa piisasi myös vihaisten lintujen kakkosista, Halojen virheellisistä myyntiluvuista sekä Froz...
Jul 19, 2015•3 hr 14 min•Season 3Ep. 170
PBC:n apinakolmikko parsi kasaan uuden jakson josta nyt pääsette kaikki nauttimaan. Juttua piisaa mm. Mega Driven peleistä, armeijamuisteloista, vuoden kovimmista elokuvista sekä nykypäivän pelaajien grafiikkaitkuista. (00:43:13) Uutiset MGS V -video herätti väitteitä grafiikan heikentämisestä, tuottaja rauhoittelee kohua Toinen maailmansota ei lopu koskaan: uusi Company of Heroes 2 -laajennus saapuu ZombiU näyttää tulevan Xbox Onelle ja PS4:lle (01:06:41) Boardit Armeija, siviilipalvelus, totaa...
Jul 12, 2015•2 hr 16 min•Season 3Ep. 169
PBC juhlisti maailman fiksuimman ja arvostetuimman valtion itsenäisyyspäivää, nauhoittamalla kyseisen valtion arvoon sopivan lahjan; uuden PBC-jakson. Panelistiviisikkomme (jossa mukana myös uusi tulokas!!) vuodattaa ääniaalloille mm. viimeiset vihat Arkham Knightin PC-versiosta, keskustelua Digimonista sekä vuoden 2015 parhaat pelit (so far). Jaksossa tavataan myös henkilö jonka ensimmäinen verkkoräiskintä ei ollut CoD tai Battlefield… vaan Splatoon…!!??!?? (00:54:23) Uutiset Raportti: Warner B...
Jul 05, 2015•2 hr 53 min•Season 3Ep. 168
PBC:n miehistö palasi palkattomalta kesälomaltaan takaisin sorvin ääreen ja nauhoitti uuden luvun tähän pelipodcastien synkkään kirjaan. Panelistikolmikkomme kävi läpi aiheita jos minkälaisia ja jos olet aina halunnut kuulla erittäin huonoa läppää esim. EA-pomon perhesuhteista, parisuhdetta parantavasta avaruuspelistä, tai ”fedoraatioista” (luit oikein), on tämä jakso kuin tehty sinua varten. Jaksossa paljastetaan myös kysymyskilpailun voittaja joten kuuntele jos Arkham Knight lähtee juuri sinul...
Jun 29, 2015•2 hr 41 min•Season 3Ep. 167
E3 spesiaalin vitivalkoinen versio. Puhujina toimivat Hazuki_exe, Andzerx sekä mika.hakala. Muista myös black edition. (00.01:54) Nintendo World Championship 2015 (00:04:21) Bethesda (00:42:40) Microsoft (01:35:41) EA (01:58:12) Ubisoft (02:15:17) Sony (03:00:20) Nintendo (03:41:21) Square Enix (03:58:24) PC gaming show Musiikit: Final Fantasy VII – Cosmo Canyon Blinx – Time Square Tales of Xillia: A City of Another Civilization Crystalis – inner mountains Chrono Cross – Zelbess Astebreed – Life...
Jun 18, 2015•4 hr 13 min