Tässä jaksossa vieraana on Aku Sorainen, visionäärinen asianajaja ja Sorainen-toimiston perustaja, joka on ollut keskeinen vaikuttaja Baltian oikeusmarkkinoilla jo 30 vuoden ajan. Aku kertoo inspiroivan tarinansa suomalaisesta oikeustieteen opiskelijasta, jonka työura suuntautui jo alkumetreillä Viroon ja Baltiaan. Hän avaa keskustelussa syitä, joiden ansiosta Sorainen on kasvanut huippumenestyväksi toimistoksi. Aku jakaa ajatuksiaan Soraisen Minskin toimiston perustamisesta ja päätöksestä vetäy...
Dec 27, 2024•46 min
Tämän jakson vieraana on Helsingin johtava julkinen oikeusavustaja ja asianajaja Nina Solas-Iloniemi. Nina kertoo, miten rikosoikeus herätti hänen kiinnostuksensa ja johdatti hänet lähes 30 vuotta kestäneelle asianajajauralle yksityisellä sektorilla ennen siirtymistään julkisen oikeusavun pariin. Jaksossa pohditaan, miksi julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö on keskeistä oikeusavun asiakkaiden ja koko järjestelmän toimivuuden kannalta. Nina avaa myös näkemyksiään siitä, miksi asianajajatutk...
Nov 27, 2024•34 min
Pääkäsittelyssä podcastin 27. jaksossa vieraana on arvopaperimarkkinoiden ja yritysjärjestelyjen asiantuntija, asianajaja Juha Koponen. Hän kertoo, mikä sai hänet opiskeluaikana vaihtamaan suuntaa ja valitsemaan oikeustieteen sekä lopulta asianajajauran. Juha jakaa jaksossa kokemuksiaan jatko-opinnoistaan Yhdysvalloissa ja työskentelystään amerikkalaisessa asianajotoimistossa, mikä lopulta johdatti hänet pääomamarkkinatransaktioiden maailmaan. Jaksossa pohditaan mm. amerikkalaisen ja suomalaisen...
Nov 06, 2024•35 min
Pääkäsittelyssä-podcastin 26. jaksossa vieraana on asianajaja Hanna Räihä-Mäntyharju. Jaksossa keskitytään Hannaan asianajajana ennen ja jälkeen hänen puheenjohtajakauttaan Asianajajaliitossa. Hanna kertoo jaksossa uransa alkuvaiheista Kajaanissa, onnistuneesta sukupolvenvaihdoksesta ja siitä, millaista oli siirtyä työkaverista esimiehen rooliin. Jakson aikana päästään kuulemaan Hannan nykyisestä päivittäisestä työstä Tampereella perhe- ja perintöoikeuteen liittyvien toimeksiantojen ja asiakkaid...
Oct 24, 2024•37 min
Pääkäsittelyssä-podcastin syyskauden ensimmäisessä jaksossa vieraana on kansainvälisen välimiesmenettelyn huippuosaaja, asianajaja Anna-Maria Tamminen. Hän avaa meille värikästä, kansainvälistä urapolkuaan ja matkaansa suuren suomalaisen asianajotoimiston osakkaaksi ja tuoreeksi hallituksen puheenjohtajaksi. Anna-Maria kertoo Wienin vaihtovuotensa käänteentekevästä merkityksestä uralleen sekä sitä seuraavista vuosistaan Lontoossa, missä hänen ammatillisiin kohokohtiinsa kuului Etelä- ja Pohjois-...
Oct 10, 2024•43 min
Mitkä ovat asianajajana menestymisen tärkeimmät tekijät? Entä mitä tarvitaan onnistuneeseen mentorointisuhteeseen? Tässä Pääkäsittelyssä-podcastin kevätkauden päättävässä erikoisjaksossa vieraana ovat asianajajat Jyrki Tähtinen ja Robert Peldán. He kertovat luontaisesti syntyneestä mentorointisuhteestaan ja sen vaikutuksesta Robertin urapolulla suuren helsinkiläisen toimiston osakkaaksi ja insolvenssipraktiikan vetäjäksi. Jaksossa pääsemme kuulemaan myös Jyrkin omista ammatillisista esikuvista j...
Jun 13, 2024•44 min
Jakson vieraana on asianajaja Anni-Leena Träskbäck. Anni-Leena kertoo jaksossa urapolustaan asianajajayrittäjäksi Vaasassa. Jaksossa puhutaan hänen päätöksestään jatkaa isän toimistoa tuomioistuin uran sijaan ja siitä, millaista on asianajajayrittäjyys perheenäitinä. Hän pohtii jaksossa omia vahvuuksiaan ja sosiaalisten taitojen merkitystä arkityössään oikeudenkäyntien parissa. Lisäksi jaksossa keskustellaan ammatillisesta kehittymisestä ja henkilökohtaisesti tärkeimmistä opeista, sekä ammatista...
May 23, 2024•32 min
Jakson vieraana on asianajaja Sinikka Kelhä. Sinikka kertoo jaksossa urapolustaan asianajajayrittäjäksi Raumalle ja muutaman vuoden takaisesta ratkaisustaan ottaa yhtiökumppanikseen nuori paikallinen naiskollega. Sinikka kertoo luottamustehtävistään ja sovittelusta osana arkityötään ja vastaa kysymykseen siitä, millainen on hyvä asianajaja. Hän pohtii myös omaa kehittymistään asianajajana ja identiteettiään asianajajaroolin ulkopuolella. Lisäksi jaksossa keskustellaan asianajajan työn merkitykse...
May 02, 2024•34 min
Tässä jaksossa vieraana on asianajaja Hanna-Maria Seppä. Vanha-Sepän tilalta Luvialta kotoisin oleva Hanna-Maria kertoo jaksossa omalla värikkäällä tyylillään tiestään Turun oikeustieteelliseen, rikosasianajajaksi, oikeuspsykologian erikoistumisohjelmaan ja lopulta asianajajayrittäjäksi Helsinkiin. Hän kertoo normiarjestaan ja myös tuoreesta työmatkastaan Thaimaahan, minne hänet vei marjanpoimijoihin liittyvä ihmiskauppajuttu. Toimeksiantotyön lisäksi Hanna-Marian uratarinaan liittyy olennaisest...
Apr 04, 2024•38 min
Tässä jaksossa keskustelemassa on asianajaja Ville Kotka, joka teki paluumuuton suuresta helsinkiläisestä liikejuridiikkaan keskittyneestä asianajotoimistosta pieneen porilaiseen asianajotoimistoon. Ville kertoo jaksossa ratkaisustaan suunnata perheen muuttoauto kotiseudulleen ja muuttoa seuranneesta työarjen radikaalista muutoksesta. Moni asia on maakunnassa toisin, mutta mielenkiintoisista ja haastavista toimeksiannoista ei ole puutetta Helsingin ulkopuolellakaan. Jaksossa keskustellaan myös l...
Mar 06, 2024•34 min
Tässä jaksossa vieraana on Jyrki Piiparinen, joensuulainen asianajaja ja lukuisten luottamustehtävien mies. Puhumme Jyrkin omasta urapolusta, nuorista asianajoalalle haluavista ja siitä, mikä on yrityskauppaterapeutti. Juttelemme myös Jyrkin vuosista Asianajajaliiton toiminnassa, itärajasta ja karhuista, epäonnistumisista ja paineensietokyvyn merkityksestä. Kuulemme myös muutaman tarinan matkan varrelta. Jakso on äänitetty Joensuussa kesäkuussa 2023. Haastattelija Katja Hollmén
Jun 20, 2023•36 min
Miksi Asianajajaliitto on olemassa? Miten asianajajaidentiteettiä ylläpidetään? Tässä jaksossa vieraana on Asianajajaliiton pääsihteeri Niko Jakobsson, jolla on takanaan toistakymmentä vuotta kestänyt ura asianajajana. Puhumme Nikon kanssa Asianajajaliiton ja asianajajuuden merkityksestä oikeusvaltiossa. Keskustelemme myös asianajajaidentiteetistä ja asianajajiin tyypillisesti liittyvistä mielikuvista, kansainvälisestä asianajajayhteisöstä sekä trendeistä, jotka tällä alalla puhututtavat niin ka...
Jun 14, 2023•34 min
Minkälaista on arki kahden nuoren naisen asianajotoimistossa Rovaniemellä? Entä millaista on olla yrittäjä hyvän ystävän kanssa? Tässä jaksossa vieraana ovat lappilaiset asianajajat, Jenni Välimäki ja Iiris Ylinampa, jotka keskellä koronapandemiaa perustivat oman asianajotoimiston Rovaniemelle. Jenni ja Iiris kertovat jaksossa oman toimistonsa Legistan perustamistarinan. He kertovat myös polustaan oikeustieteen pariin, ja siitä, minkälaista asianajajan arki pienellä paikkakunnalla on. He pohtiva...
May 31, 2023•33 min
The honourable guest in this episode is the President of the American Bar Association, Deborah Enix-Ross, a Senior Advisor to the International Dispute Resolution Group of Debevoise & Plimpton. She is also the Co-Chair of the IBA Professional Wellbeing Commission. First we explore the significance of diversity in the legal field, gender diversity in particular, and discuss the impact of bias and stereotypes, as well as strategies to address and combat these challenges, both on an individual ...
May 22, 2023•41 min
Miten asianajajat voivat toimia vastuullisuuden vauhdittajina? Mistä asianajajien vastuullisuustyössä on oikeastaan kyse? Miksi sitä soft law -sääntelyä pitäisi lukea? Tässä jaksossa vieraana on pitkän asianajouran liikejuridiikan parissa tehnyt Anna Kuusniemi-Laine, jonka erikoisosaamiseen kuuluvat vastuullisuusasiat, valtiontukiasiat ja kilpailuoikeudelliset asiat. Keskustelemme jaksossa asianajajien roolista yritysten vastuullisuuden vauhdittajina, eräästä tärkeästä vuosiluvusta ja sen aiheut...
May 10, 2023•36 min
Tässä jaksossa vieraana on kokenut rikosasianajaja Jussi Sarvikivi. Puhumme avoimesti Jussin uran alkuvaiheista ja nykyarjesta sekä hänen näkemyksistään ja kehitysajatuksistaan liittyen rikosprosessien kestoon ja esitutkintavaiheen kipupisteisiin. Jaksossa keskustellaan muun muassa videonauhoitusten hyödyntämisestä todistelussa ja median vaikutuksesta rikosprosesseihin. Jussi vastaa myös monimutkaiseen yleisökysymykseen ja avaa kuulijoille asianajajuuden ydintä ja perusarvoja. Haastattelijana Ka...
Apr 19, 2023•39 min
Mitä sosiaalinen media on merkinnyt sananvapaudelle? Mitä haasteita anonymiteetti aiheuttaa? Tässä jaksossa vieraana on sananvapausasioiden erikoisosaaja, asianajaja Martina Kronström, joka on tullut tunnetuksi edustaessaan maalittamisen kohteeksi joutuneita toimittajia. Tässä jaksossa käydään läpi sananvapauden rajoja ja keskustellaan siitä, millaisissa tilanteissa solvaava kielenkäyttö voi olla sallittua. Martina käy myös perusteellisesti läpi, mitä maalittaminen on ja mitä se ei ole. Lisäksi ...
Mar 29, 2023•34 min
Does it really matter to have more women in the leadership positions in law firms? The guest of this episode is Imbi Jürgen, the President of the Estonian Bar Association. In this warm conversation between Imbi and host Katja Hollmén, their main topic is the significance of having more women in the corner offices of law firms. Imbi tells about the whys and hows relating to her interview series published in the Estonian Bar Association’s blog where 30 successful Estonian women attorneys share the...
Mar 15, 2023•32 min
Millaista on todistajien kuulustelu sotarikosoikeudenkäynnissä? Entä millaista on kohdata raskaista rikoksista syytettyjä ja heidän läheisiään? Tässä jaksossa keskusteluvieraana on asianajaja Kaarle Gummerus, joka on tullut tunnetuksi mediassa Liberian sotarikosoikeudenkäynnistä sekä Turun terroristipuukotukseen, irakilaiskaksosten joukkomurhaepäilyyn, Seinäjoen teinisurmaan ja Katiska-keissiin liittyvistä jutuista. Jaksossa käydään läpi erityisesti Liberian sotarikosoikeudenkäyntiä ja sen todis...
May 25, 2022•35 min
Tässä jaksossa vieraana on Euroopan komissiossa toimiva OTT Michael Ristaniemi, jolla on vahva tausta suurista suomalaisista yhtiöistä yritysjuristina ja kestävän kehityksen johtajana. Michael kertoo epätyypillisestä urapolustaan yritysvastuudirektiivin pariin ja Brysselin arjesta kulttuurieroineen. Jaksossa pohditaan vastuullisuuden, vastuun ja yritysvastuuoikeuden eron hahmottamista sekä keskustellaan yrityksen johdosta ja sen neuvonantajista kriisitilanteen keskellä yritysvastuuoikeuden kanna...
May 12, 2022•35 min
Mitä me oletamme, että ihminen muistaa? Onko kukaan meistä neutraali? Tässä jaksossa keskusteluvieraana on oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman. Julia kertoo muistin toiminnasta, sen merkityksestä ja roolista oikeusprosesseissa, ja muun muassa siitä, miten riita-asioiden sovittelussa on paljon samaa kuin pariterapiassa. Korkman katsoo oikeuspsykologin silmin rohkeasti tulevaisuuteen ja kertoo omia näkemyksiään siitä, miten oikeusprosessejamme voisi kehittää lähtien oikeuskäsittelyjen inhimil...
Apr 21, 2022•36 min
Voiko oikeus olla sokea? Entä riittääkö hyvä eettinen kompassi? Tässä jaksossa vieraana on kansainvälisen välimiesmenettelyn suomalainen uranuurtaja Carita Wallgren-Lindholm. Keskustelu kulkee Ukrainan invaasion syistä aina asianajajan etiikkaan sekä laajan yleissivistyksen ja nöyryyden merkitykseen. Därtill talar vi om Caritas långa karriär, hennes styrkor och, bland annat, hennes rekommendationer för unga advokater intresserad av att bli skiljeman. Dessutom svarar hon på frågan om en kvinna ka...
Apr 05, 2022•37 min
Perjantaina 4.3 äänitetyn extra-jakson teemana on Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Keskustelemassa rikos- ja prosessioikeuteen erikoistunut asianajaja, varatuomari, oikeustieteen tohtori ja prosessioikeuden dosentti Markku Fredman ja oleskelulupa- ja kansalaisuusasioihin erikoistunut asianajaja Ville Punto, joka on hoitanut maahanmuuttoon liittyviä asioita noin 20 vuotta. Haastattelijana Katja Hollmén. Tässä jaksossa: #rikoslaki #hyökkäysrikos #pidätysmääräys #ICC #nürnberg2 #sotavaierikoisoperaatio ...
Mar 07, 2022•37 min
Mitä oikeudenkäyntien kestolle voisi ja pitäisi tehdä? Entä tuomarin työn mielekkyydelle? Tässä jaksossa vieraana ovat media-asianajaja Jussi Ikonen, liikejuridiikkaan keskittyneen helsinkiläisen asianajotoimiston osakas sekä mediatuomari Juha Hartikainen, hovioikeuden neuvos Helsingin Hovioikeudesta. Ikonen ja Hartikainen keskustelevat asianajajien tuoreista ehdotuksista oikeudenkäyntien jouduttamiseksi, sovittelusta ja tuomarin työn mielekkyydestä. Jaksossa pohditaan myös siitä, onko laiha sop...
Feb 24, 2022•34 min
Mikä merkitys julkisuudella on? Voiko mediaa hallita? Tässä jaksossa vieraana on asianajaja Riitta Leppiniemi, joka on tullut tunnetuksi mediassa paljon huomiota saaneista oikeudenkäynneistä mm. Nils Gustafssonin ja Jari Aarnion puolustusasianajajana. Riitta kertoo, mitä hän oppinut julkisuudesta ja puhuu avoimesti siitä, millä tavoin julkisuus voi vaikuttaa päämieheen, asianajajaan ja itse käsiteltävään juttuun. Riitta pohtii jaksossa asianajajan tärkeintä perusarvoa ja vastaa kysymykseen, miss...
Jan 27, 2022•36 min
Miksi toimittaja haki oikeustieteelliseen ja päätyi asianajajaksi? Entä kummassa työssä on helpompi olla eettinen? Tässä jaksossa Katja Hollménin vieraana on liike-elämän riitojen ratkaisuun keskittynyt asianajaja Matti Tyynysniemi Hannes Snellmanilta. Ennen asianajouraansa Matti työskenteli toimittajana sekä Yleisradiossa että Helsingin Sanomissa, jonka talousosioon hän kirjoittaa edelleen kolumneja. Matti kertoo jaksossa polustaan ensin journalistiikan opinnoista talous- ja politiikan toimitta...
Jan 12, 2022•34 min
Onko empaattinen asianajaja lälly? Onko hierarkia tarpeellista? Jos maailma nopeutuu, onko ihmisen pakko? Tässä jaksossa vieraana on aivotutkija Katri Saarikivi, joka tutkii Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä mm. työelämän empatiaa, inhimillistä vuorovaikutusta ja oppimista digitaalisessa ajassa. Jaksossa keskustellaan toisten ihmisten tajuamisen keinoista ja empatian merkityksestä työelämän eri vuorovaikutustilanteissa. Katri kertoo tutkimuksista, joissa on mitattu ns....
Dec 16, 2021•36 min
Kolmannessa jaksossa Katja Hollménin vieraana ovat pitkän uran asianajoalalla tehnyt Pekka Takki ja hänen poikansa Pauli Takki, oikeustieteilijöitä kolmannessa ja neljännessä polvessa. Jaksossa keskustellaan uudesta opiskelijasukupolvesta ja maailmanpelastamisesta ja tehdään aikamatka menneeseen. MIllaista oli opiskella nousukaudella ja valmistua sitten suoraan 90-luvun lamaan? Keskustelu polveilee työkokemuksen ja elämänkokemuksen kerryttämisestä alan muutoksiin, asianajopalveluiden myymiseen j...
Dec 09, 2021•37 min
Voiko korkeimman oikeuden tuomari ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin? Entä voisiko jokainen hyvä juristi olla myös hyvä tuomari? Podcastin 2.jaksossa Katja Hollménin vieraana on entinen asianajaja ja Asianajajaliiton hallituksen puheenjohtaja, nykyinen korkeimman oikeuden tuomari Mika Ilveskero. Mika puhuu jaksossa omasta ammatillisesta ja inhimillisestä kehittymisestään ja tilaisuuksiin tarttumisen tärkeydestä. Hän pohtii samalla asianajoalan muutoksia ja tuomarin roolin syvintä olemusta....
Nov 25, 2021•31 min
Mitkä asiat ovat asianajaja Johanna Rantasen mukaan modernin liiketoiminnan kulmakiviä lähes kaikilla muilla aloilla paitsi asianajoalalla?Ainakin matala hierarkia, yhteiset asiakkaat ja yhdessä tekeminen. Jakson ensimmäisellä puolella Asianajotoimisto Dottirin toimitusjohtajana toimiva Johanna avaa oman toimistonsa yrityskulttuurin keskeisiä tekijöitä ja pohtii liikejuridiikan palveluiden myyntiä ja brändin rakentamista uuden sukupolven edustajan näkökulmasta. Jakson toisella puolella Johanna k...
Nov 17, 2021•48 min