Pyöräilyn vallankumous peruttu! Nyt se on virallista | 1388
Uskomatonta, mutta totta! Pyöräilyn renessanssi on peruttu, kertoo Hesari. Tuore väitöskirjatutkimus paljastaa pyöräilyyn liittyvät väitteet liioitelluiksi tai vääriksi.

Uskomatonta, mutta totta! Pyöräilyn renessanssi on peruttu, kertoo Hesari. Tuore väitöskirjatutkimus paljastaa pyöräilyyn liittyvät väitteet liioitelluiksi tai vääriksi.
Suomi on totutettu ylihintaisuuteen, minkä vuoksi marketin kassalla vierailu tuntuu ryöstöltä.
Lukemattomien sutkautusten lähde, perussuomalaisen puolueen perustanut Timo Soini, hamuaa jälleen vallankahvaan.
Suomen kesä on ihana. Kakskolmosen vinkkejä liki koskemattomilsta saarista sekä kirkasvetisistä lammista kesäiseen pääkaupunkiin ja sen parhaisiin puoliin.
Kakskolmosen vinkkejä liki koskemattomilstaähtee Biltemaan syömään neljän euron eineslihapullia? Kulttuurien törmäys, joka rikastuttaa kaikkia osapuolia?
Leijonat toivat kultaa kotiin jääkiekon mm-skaboista. Pariisissa jalkapallofanit näyttivät, että juhlia voi myös sivistyneesti, esimerkiksi polttamalla autoja.
Jumankeuta, voiko tämä oikeasti tapahtua?! Suomi on virallisesti takaisin kasvu-uralla, mikä luo 23 minuutin studion täyteen toivoa.
Ihmiskunnan hormonit ovat sekaisin kuin käkikello, mikä saattaa selittää romahtaneita lapsilukuja.
Helsingissä roihusivat ihmisten kodit, mikä sai somevaikuttaja Erna Huskon innostumaan ilahduttavaan Tiktok-tanssiin.
Voisiko valtio toimia kansalaisten parittajana? Näin haaveilevat keskustanuoret, jotka haluavat lapsiluvun kasvuun yhdistelemällä Neuvostoliittoa Piilaaksoon.
Lipevät myyntimiehet iskivät jälleen, huipputulokset paljastuivat suureksi kusetukseksi.
Uusi auto tietää sinusta paljon, jopa liikaa. Autot vakoilevat käyttäjiään surutta. Kerätty tieto myydään esimerkiksi vakuutusyhtiöille, kertoo BBC.
Poliitikoilta ei tunnu irtoavan kirkasta visiota siitä, miten Suomi palautetaan kukoistukseen. Tavan kansalaisten koostama tuore julkaisu hoitaa leiviskän.
Sosialidemokraattien Nasima Razmyar pelkää äärimmäisen rasismin vyöryä ennen eduskuntavaaleja pahojen ihmisten puolueesta, eli persuista.
Miljardikusetuksen paljastuminen Espanjassa särki SDP:n Antti Lindtmanin unelman tuottoisasta sosialismista.
Opetusministeri Adlercreutz haluaisi myllätä suomalaisten kesälomat uuteen uskoon. Onko häntä pistänyt kevätpörriäinen?
Kaikki autoilu on veroille pantava, myös sähköinen. Ratkaisuksi tarjotaan maistuvaa kilometriveroa, joka iskee myös sähköautoilijoihin.
Uusi miljardisilta osoittautui vaaralliseksi etenkin etuoikeutettujen identiteettipyöräilijöiden särkyville egoille.
Riikka Purrasta kirjan kirjoittanut Lauri Nurmi kertoo näkemyksensä: onko Purra hänestä lintu vai kala, enkeli vai piru?
Nuorissa on tulevaisuus, vanhoissa jarruissa ei. Yrittäjyys ja markkinatalous ovat nuorison parissa suositumpia kuin heidän vanhempiensa joukoissa.
Trump yritettiin salamurhata jo kolmatta kertaa toisen kautensa aikana. Tekijäksi paljastui kalifornialainen opettaja, joka tuntui kannattavan woke-ideologiaan liitettyjä ajatuksia.
Miten Suomi saa kulttuurisodan loppumaan ja keskusteluyhteyden auki poteroituneiden heimojen välillä? Vieraana professori ja näyttelijä Elina Knihtilä.
Epstein-skandaali kaatoi jo irstaan prinssin, nyt lyöntivuorossa on itsesaastuttajaksi nimitelty pääministeri Keir Starmer. Kaupallinen yhteistyö:No nyt on kova! Nauti Nextoryn e-kirjoista ja äänikirjoista ilmaiseksi 7 viikon ajan! Lue ja kuuntele jopa 20 tuntia kokeilujakson aikana. Tarjous on voimassa uusille sekä palaaville asiakkaille.Aloita maksuton kokeilu: https://www.nextory.fi/23
Risto Siilasmaa avautui datakeskuksiin liittyvästä rakennushuumasta. Tekeekö Suomi virheen ottaessaan kansainväliset investoinnit avosylin vastaan? No nyt on kova! Nauti Nextoryn e-kirjoista ja äänikirjoista ilmaiseksi 7 viikon ajan! Lue ja kuuntele jopa 20 tuntia kokeilujakson aikana. Tarjous on voimassa uusille sekä palaaville asiakkaille. Aloita maksuton kokeilu: https://www.nextory.fi/23
Ministeri Rydmanin polttava katse on kääntynyt verovaroilla mällääviin valtiojärjestöihin, jotka maksavat valtavia palkkoja johtajilleen samalla, kun kaikesta muusta joudutaan leikkaamaan. Kaupallinen yhteistyö:No nyt on kova! Nauti Nextoryn e-kirjoista ja äänikirjoista ilmaiseksi 7 viikon ajan! Lue ja kuuntele jopa 20 tuntia kokeilujakson aikana. Tarjous on voimassa uusille sekä palaaville asiakkaille.Aloita maksuton kokeilu: https://www.nextory.fi/23
Viranomaiset ovat löytäneet uuden kiristyskohteen, josta voi puristaa kansalaisilta hilloa. Vesijohtovesi on ollut aivan liian hyvää ja halpaa aivan liian pitkään. Kaupallinen yhteistyö:No nyt on kova! Nauti Nextoryn e-kirjoista ja äänikirjoista ilmaiseksi 7 viikon ajan! Lue ja kuuntele jopa 20 tuntia kokeilujakson aikana. Tarjous on voimassa uusille sekä palaaville asiakkaille.Aloita maksuton kokeilu: https://www.nextory.fi/23
Rekkakuskit ja maanviljelijät pysäyttivät Irlannin päivien ajaksi. Mikä yllättävintä, he onnistuivat tavoitteessaan. Kaupallinen yhteistyö: No nyt on kova! Nauti Nextoryn e-kirjoista ja äänikirjoista ilmaiseksi 7 viikon ajan! Lue ja kuuntele jopa 20 tuntia kokeilujakson aikana. Tarjous on voimassa uusille sekä palaaville asiakkaille. Aloita maksuton kokeilu: https://www.nextory.fi/23
Pirkanmaalainen mies puolusti perhettään omalla kotipihalla ja joutui maksamaan hyökkääjälle korvauksia kivusta ja särystä. Kaupallinen yhteistyö: No nyt on kova! Nauti Nextoryn e-kirjoista ja äänikirjoista ilmaiseksi 7 viikon ajan! Lue ja kuuntele jopa 20 tuntia kokeilujakson aikana. Tarjous on voimassa uusille sekä palaaville asiakkaille. Aloita maksuton kokeilu: https://www.nextory.fi/23
Everstiluutnantti Christian Perheentupa pitää 23 minuutin Heikelälle ja Koskelolle napakan tilannekatsauksen. Aiheena Iran, Hormuzinsalmen sulku ja Yhdysvallat.
Voiko tämä olla totta? Suomen suvereniteetille meinaa käydä köpelösti, jos suunnitelma toteutuu.